Raskaan sarjan kilpailijakato ja soturin hyveet

Ei ole helppoa tämä raskaan sarjan kamppailu. Tai on tavallaan, liiankin helppoa kun ei otella saa! Aikamoinen oli lataus tähän viikonloppuun, Tampereelle suunnattiin kaksiin eri SM-kisoihin. Hokutoryu jujutsun ja lukkopainin kisat olivat edessä. Lopun viimein ottelijoita oli matolla vähemmän kuin laki sallii ja tuloksena koko reissusta vain yksi ottelu!

Mutta vaikka ottelin vain kerran, paljon jäi käteen sentään viikonlopusta. Ja kunnollista kosketuspintaa todelliseen budohenkeen ensimmäistä kertaa.

Mutta otetaan katsaus koko viikonloppuun niin nähdään miten näin pääsi käymään:

Tampereelle oppimaan budohenkeä

Lauantaina aamusta starttasimme Sakken kanssa kohti Tampesteria. Molemmat olivat saaneet älynväläyksen viikolla osallistua lukkopainin lisäksi Hokutoryu Jujutsun SM-kisoihin. Lajia oli treenattu tasan kerran, eikä oikein tiedetty mitä odottaa. Sai potkiä päähän, lyödä ja potkia maassa ym.

Pikku kommervenkkien ja keskustan kautta koukkaamisen jälkeen löysimme Hervantaan ja siellä urheilutalolle. Kamppailuhenkistä väkeä oli siellä täällä ja punnitukseen löytyi tie. Siellä Sakke sarjaansa helposti, ja minäkin olin 4kg onnistunut saamaan viikolla painoa kunnon tankkauksella! Tarkkoja aikatauluja ei ollut missään, joten tapasimme vain joukkueenjohtaja Nurksen ja odottelimme.

Sääntöpalaverin jälkeen selvisi, että Sakkella aivan ensimmäisenä matsi! Onneksi hän oli lämpöjä vähän jo ottanutkin niin ei paljon vaadittu ensimmäisen ottelun valmiuteen. Nyt sitten nähtiin millainen laji olisi kyseessä.

Jännittynyt ottelu ja nukutuslääkärin otteita

Ensimmäisessä ottelussa jännitti minuakin sen verran, että unohdin kuvata sen kokonaan! Sakke jännitti myös, ja se näkyi otteissa. Mutta niin pystyssä kuin matossa hänellä oli koko kahden erän ajan selkeä yliote, ja pistevoitto ekasta ottelusta toi itsevarmuutta sekä rauhaa.

Toisessa ottelussa rauhaa oli lähinnä vastustajalla. Unirauhaa nimittäin. Kesken mattokamppailun lähti Sakari hakemaan bravuuriaan, baseball-kuristusta. Mattotuomari ei ollut aivan perillä näistä uusistä mattokamppailuotteista, vaan tarkkaili koko ajan Sakken vointia. Sillä välin vastustaja nukahti hapenpuutteesta unten maille, mutta tuomari ei sitä älynnyt. Muutaman sekunnin mitä luultavimmin jo tajutonta ukkoa kuristettuaan totesi Sakke, että jos tuomari ei väliin tule, niin kisatilanteesta huolimatta hänen pakko irroittaa.

Oikea päätös.

"Through intense training and hard work, the true warrior comes quick and strong. They are not as most people. They develop a power that must be used for good. They have Jin, compassion. They help their fellow man at every opportunity."

Sakke päästi irti, tuomari meinasi vielä ottaa poijaat pystyyn mutta siinä vaiheessa ainoat pystyyn
nostettavat asiat olivat kaverin jalat jotta tämä virkoaisi, sekä Sakken käsi voiton merkiksi. Toinen voitto plakkariin ja hyvin rullasi!

Semifinaalit

Molemmilla meillä oli sitten edessä semifinaalit. Minulla oli suoraan semi, koska superin miehiä oli vain 4,
Sakke taas oli joutunut pari ukkoa jo kolkkaamaan sinne päästäkseen.

Ensin oli Sakken vuoro. Matsi oli tiukka, mutta pistevoiton vei kaveri tällä kertaa. Alasviennit menivät
Sakkelle hienoisesti, vastustaja taas Putten opastamana otti pisteitä korkeilla potkuillaan. Sakke puolestaan otti soturipisteitä kestämällä potkut hyvin! Sarjan kultamitalisti oli nuoresta iästään huolimatta 10v lajia
harrastanut, joten ei ollut tappio suuri häpeä.

Mestari vastaan keltanokka

Oma semifinaalivastukseni, ja samalla elämäni ensimmäisen hoku-matsin vastus olikin sitten paras mahdollinen. Taidoiltaan siis, ei välttämättä niinkään minulle paras ensivastus. Tuure Toivola, lajin moninkertainen, voittamaton suomenmestari, Judon raskaan SM-kultamies sekä brassijutsun suomenmestari ja EM-pronssimitalisti.

Ihan hieno homma oli kohdata tämän tason ottelija, enkä antanut hänen maineensa hämätä. Oteita tietysti
koettaa judomestarin kanssa vältellä, mutta ei karkuun juoksemalla voiteta mitään.

"Hiding like a turtle in a shell is not living at all. A true warrior must have heroic courage. It is
absolutely risky. Its living life completely, fully and wonderfully."

Ottelu lähti käyntiin omassa tahdissa. 2 viikon alapotkukokemukseni riitti heittohaluisen Tuuren
kontrolloimiseen hetken verran. Koko erä taisi olla minun nimissäni vielä 3 sekuntia ennen loppua. Olin alapotkuja saanut läpi, yhden pitkän kuristusyrityksen tehnyt ja ainoan Tuuren kaadon olin saanut käännettyä maassaniin, että itse pääsin päälle. Lisäksi potkun jälkitilanteesta sain jalasta itse vietyä maahan. No, kaikki
muuttui viime sekunneissa.

Judomies näytti, mitä varten sellaiset SM-kullat koristaa kotia. Lensin Tuuren olan yli sukkana ja ukemikin
suoritettiin naama edellä! Kello soi, ja viime sekunnin pistesuoritus kyllä veti erän vähintäänkin tiukaksi
pisteiden valossa.

Toisessa erässä sitten päästiinkin judokouluun. Pari kaatoa ja pari heittoa parissa minuutissa takasivat
selkeän johdon kyllä mestarille, eikä aseita löytynyt hänen haastamiseensa. Kuristuksiaan yritti, mutta sen
verran toki osasin passata, etten kauluskuristukseen jäänyt. Matossa olisi voinut paljon raivoisammin yrittää
kääntöä, muttei uskaltanut käsiä ojennella. Olen hänen toimintaansa nähnyt BJJ-kisoissa, eikä tosiaan tuntunut käsilukkojen pelossa hyvältä idealta alhaalta työntää paljoakaan.Itse sai myös vähän vaparifiilistä kun pari polvea antoi maassa kylkeen kaverille, ja muutaman alapotkun sai läsähtämään kunnolla perille.

Selkeä voitto hallitsevalle mestarille, uusi yritys ensi vuonna!



Kokonaisuutena tosi antoisa ottelu itselleni. Ja hyvä sentään, että joutui mestarikin tekemään töitä taas
mitalinsa eteen edes vähän. Finaalissa nimittäin pelokas kaveri vain peruutti pari erää ja Tuurelle voitto
hyvin vähällä kontaktilla. Ei kauhean hokuhenkistä sellainen.

Videolta kun katsoo, niin on kömpelön näköistä touhua, kuten aina omat toiminta omasta mielestä. Potkut
hitaita sekä varsinkin heitetyksi tulemiset myötähäpeää aiheuttavia! Mutta kun kova yritys itse tehdä jotain
niin altistaa itsensä tuon tason miehen kanssa väkisinkin heitoilla. Eiköhän tästä oppia saatu, ensi kerralla
ei näin helpolla naama edellä lennellä tonttiin!

Finaalit

Minun finaalini jäi väliin. Vastustajan näin pukukopissa, missä hän teki lähtöä. Kävin sanomassa, että kai
tulet pronssiotteluun. Lupasi tulla, mutta vähän mutisten. Ei ollut kuulemma mikään paikka kipeä eikä muuta.
Mutta miestä ei matolle kuulunut. Kumarsin pronssin, vaikka olisin siitä mieluummin otellut. En voi tietää jos
tässä välissä tuli hänelle joku syy, mutta jos ainoat syyt olivat pettymys avauskierroksen tappioon tai pelko,
niin sietää hävetä. Nämä kisat ovat oppimisen paikkoja kaikille, ja meillä raskaan sarjan miehillä
oppimismahdollisuuksia paljon vähemmän kuin alemmissa luokissa. Siksi sekä epäkunniakasta että
epäkunnioittavaa jättää tulematta.

Meiyo, Honor. Warriors have only one judge of honor and caharacter, and that is themselves. Decisions they make and how these decisions are carried out is a reflection of whom they really are.

Tätä ominaisuutta löytyi mm. Zanshinkanin Jannesta kun asteli viimeiseen erään Sakkea vastaan, minun pronssivastuksestani ei niinkään.

Mutta Sakke sai finaalin. Vastaan tuli Hokutoryussa edustamamme seuran, Salon Zanshinkanin mies, Janne. Tavallaan siis ihan saliottelu kun samaa seuraa, mutta koska Janne ja Sakke eivät olleet ikinä edes nähneet niin ei ollut kumminkaan ihan sama kuin seurakaveria vastaan yleensä otellessa.

Jannella oli jalka jo kipeä viime ottelusta otteluun lähtiessä, ja se haittasi liikettä. Sen näki kävelystä,
mutta kunniakkaasti selkä suorassa käveli mies ottelemaan.
Olin Sakken kulmamiehenä ja käskin tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu ja olla tosissaan viimeinen matsi. Sakke hallitsi pystyottelua paremman liikkumisen kanssa, ja antoi koko ajan kyytiä vastustajan jalkaan. Lopulta se oli miltei toimintakyvytön ja Janne siirsi vasemman jalkansa takajalaksi suojatakseen sitä.

Näin Sakken otteista, että nyt on veren makuun päästy ja varmasti halusi viimeisessä ottelussaan näyttää
kaikkensa. Pystypainin ohessa annetut kaksi alaosumaa sattuivat itseänikin. Lisäksi jälleen tuomari oli
tietämätön Saken lempitekniikasta, ja baseball-kuristus oli jo kiinni kun heidät komennettiin pystyyn. Näissä
tunnelmissa meni ensimmäinen erä.



Erätauolla oli ehkä muistiin parhaiten painuva hetki tällä reissulla. Sanoin Sakarille, että älä enää potki
sitä jalkaa. Sakke katsoi minua hämmästyneenä kuin idioottia, suu ja silmä selällään. Myöhemmin totesi, että olen viimeinen ihminen kenen suusta odotti jotain tuollaista kuulevansa. Oppia ikä kaikki. Pysyin kovana kun mielestäni oli oma velvollisuus kulmamiehenä toiselle antaa ohjeet. Ja kunnian miehenä se oli oikea tapa toimia. Vastustaja osoitti hirmu taistelutahtoa tulemalla vielä vastaan, vaikka käytännössä oli ottelu oteltu. Siksi oli kunniakasta olla tekemättä turhaa vauriota. Varsinkin, kun samaa seuraa edustettiin.




Sakke nieli ohjeet pitkin hampain. Ensin terveeseempään jalkaan pikku potku jonka jälkeen koetti onnistuneesti vanhaa kunnon "suunnitelma Zetaa", eli pystybaseballia. Kuristuksella voittoja pronssimitali.
Myöhemmin myönsi minun olleen oikeassa. Kamppailijana teki Sakkelle hyvää huomata omaavansa verenhimoa, mutta pitää myös osata toimia oikein ja kunnioittaa vastustajaa. Ja minulle itselleni teki hyvää myös olla koutsaamassa jotain tälle tielle. Se kun ei aina ole omaa vahvuusaluetta, kunnioitus myötätunnon kautta. 

Jälkilöylyt

Ilta oli pulkassa, kaksi pronssia laukussa ja nälkä kova. Kiitimme kaikesta Salon seuran porukoita ja
matkasimme kohti hotellia. Ja kiitos vielä tässä koko Salon porukalle, erityisesti Kimmolle!

Kunnon annokset ruokaa naamaan ja pääsimme palauttelemaan. Runsaasti hiilihydraatteja, saunaa ja uimista sekä palauttavaa kävelyä (lähinnä keskustan baarista toiseen). Niistä oli tehty palautteluiltamme. Kävimme myös otteluja läpi runsaasti, ja erityisesti lajin miellyttävää ilmapiiriäsekä pientä budohenkisyyttä. Sitä saisi ihan BJJ, vapari ja lukkopainipiireissä olla enemmänkin. Kelailimme monelta kantilta itse otteluja, kamppailua yleensä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuulimme myös paikallisessa yökerhossa esiintyvän bändin miehiltä runsaasti tarinoita Helsingin kuppiloista Tansanian tasangoille. Ei tällaistakaan voi väheksyä osana kisareissua!

Kuulostanee monen tosimiehen korvaan kliseeltä, mutta mielestäni ihan oikeasti on kamppailulajeissa, kuten
kaikessa tässä elämässä, kasvaminen ihmisenä se tärkein motivaattori. Ei näistä hommista saatu glooria kauas
kanna vaikka ottelisi UFC:ssä asti. Oma sisäinen juttu taas vasiten arvokas. Voitot, ottelut ym. ovat vain
välietappeja ja keinoja olla jotenkin kasassa ihmisenä oman olemassaolonsa kanssa.

Ja tosiaan, osan näistä filosofisista pohdinnoista kävimme hotellin saunaosaston sydämen muotoisessa
porealtaassa. Alasti tietysti. Mutta siitä ei sen enempää, yksi bushidon hyveistä on myös luotettavuus!

"Muistakaa Bushidon hyveistä luotettavuus. Mitä tapahtuu porealtaassa, siitä ei puhuta!"

ADCC amatöörien SM

Seuraava päivä alkoi hotelliaamaisen ja pikku lisätorkkujen jälkeen matkalla kohti samaa paikkaa Hervannassa. Minä en ADCC:n kisoissa ottleua saanut, kun ei superiin muita tulijoita ollut. Yhdistäminen alle 100kg luokan kanssa olisi pikkukisoissa voinut tulla kyseeseen, muttei suomenmestaruuskisoissa. Sakke oli tyytyväinen eiliseen ja jaloiltaan sen verran kipeä, että myös häneltä jäi kisa väliin.

Seuraa edustivat siis matolla vain sinivöiset Kotamäki ja Suomi. 

Eemeli hävisi parilla pojolla ottelunsa. Ensin pystyssä pitkään passailut, ja lopulta kaveri sai Eemelin alasvientiyrityksen jälkitilanteesta pisteet. Silti monen kuukauden sairastelun jälkeen hyvä päänavaus uuteen treenikauteen!

Sampsa joutui taistelemaan täyden ajan plus vielä lisäajankin päästäkseen semifinaaliin. Kova ottleu ratkesi hänen aktiivisuuteensa ja tuomarit antoivat lisäajan jälkeen pidemmän korren Sampsalle. Oheisharjoitteluna yleensä Sampsalla lähinnä paskanjauhanta ja lenkitkin tehdään lava-autolla niin siihen nähden hienosti jaksoi sisulla! Taitava ja tahdokas ottelija.

Semifinaaleissa käsi väännettiin suoraksi, ja kyynärpää kävi jopa pois paikaltaan. Tämän seurauksena Sampsan huoltaja kysyi pitääkö ilmoittaa, että ei pronssista pysty taistelemaan. Sampsa todellisena soturina siihen tuumasi, että kunhan pitää lämmöt kädessä niin pystyy hyvin ottelemaan vielä yhden matsin. No, toinen pronssiottelija oli loukannut eikä saapunut matolle. Siis rohkeus ja sitkeys palkittiin, pronssi kaulaan ja ansaitut hymyt. Tätä ennen Sampsa tunnettiin lisänimellä "Voittamaton", koska ei ikinä ollut voittanut ottelua. Nyt se liikanimi meni kun hän voiton otti. Onnea vaan, mr. Voittanut!

Karavaani kulkee

Siitä pöristeltiin kotiin sitten, ja matkalla kertailtiin lopullisia fiiliksiä. Opettavainen reissu, mutta otteluiden määrä itselläni oli liian vähäinen kyllä. Turhauttaa harjoitella ja ilmoittautua, jännittää ym. Kun sitten ei ottelemaan pääse. 

Mutta tänään olin opettelemassa potkutekniikkaa (kiitos, sensei Yrjövuori) ja tekemässä jumppaa, ja sitten kävin ottamassa keskikovan punttitreenin. Eli harjoitukset jatkuvat! Ilmoittauduttu ollaan jo seuraaviin karkeloihin, eli 27.4 järjestettäviin Hopa Challenge BJJ-kisoihin! 

Eli koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Hikeä pintaan ja seuraavia koitoksia odotellessa.

"Joskus tuntuu etten saa otteluja vaikka päällään seisoisi!"