Raskaan sarjan kilpailijakato ja soturin hyveet

Ei ole helppoa tämä raskaan sarjan kamppailu. Tai on tavallaan, liiankin helppoa kun ei otella saa! Aikamoinen oli lataus tähän viikonloppuun, Tampereelle suunnattiin kaksiin eri SM-kisoihin. Hokutoryu jujutsun ja lukkopainin kisat olivat edessä. Lopun viimein ottelijoita oli matolla vähemmän kuin laki sallii ja tuloksena koko reissusta vain yksi ottelu!

Mutta vaikka ottelin vain kerran, paljon jäi käteen sentään viikonlopusta. Ja kunnollista kosketuspintaa todelliseen budohenkeen ensimmäistä kertaa.

Mutta otetaan katsaus koko viikonloppuun niin nähdään miten näin pääsi käymään:

Tampereelle oppimaan budohenkeä

Lauantaina aamusta starttasimme Sakken kanssa kohti Tampesteria. Molemmat olivat saaneet älynväläyksen viikolla osallistua lukkopainin lisäksi Hokutoryu Jujutsun SM-kisoihin. Lajia oli treenattu tasan kerran, eikä oikein tiedetty mitä odottaa. Sai potkiä päähän, lyödä ja potkia maassa ym.

Pikku kommervenkkien ja keskustan kautta koukkaamisen jälkeen löysimme Hervantaan ja siellä urheilutalolle. Kamppailuhenkistä väkeä oli siellä täällä ja punnitukseen löytyi tie. Siellä Sakke sarjaansa helposti, ja minäkin olin 4kg onnistunut saamaan viikolla painoa kunnon tankkauksella! Tarkkoja aikatauluja ei ollut missään, joten tapasimme vain joukkueenjohtaja Nurksen ja odottelimme.

Sääntöpalaverin jälkeen selvisi, että Sakkella aivan ensimmäisenä matsi! Onneksi hän oli lämpöjä vähän jo ottanutkin niin ei paljon vaadittu ensimmäisen ottelun valmiuteen. Nyt sitten nähtiin millainen laji olisi kyseessä.

Jännittynyt ottelu ja nukutuslääkärin otteita

Ensimmäisessä ottelussa jännitti minuakin sen verran, että unohdin kuvata sen kokonaan! Sakke jännitti myös, ja se näkyi otteissa. Mutta niin pystyssä kuin matossa hänellä oli koko kahden erän ajan selkeä yliote, ja pistevoitto ekasta ottelusta toi itsevarmuutta sekä rauhaa.

Toisessa ottelussa rauhaa oli lähinnä vastustajalla. Unirauhaa nimittäin. Kesken mattokamppailun lähti Sakari hakemaan bravuuriaan, baseball-kuristusta. Mattotuomari ei ollut aivan perillä näistä uusistä mattokamppailuotteista, vaan tarkkaili koko ajan Sakken vointia. Sillä välin vastustaja nukahti hapenpuutteesta unten maille, mutta tuomari ei sitä älynnyt. Muutaman sekunnin mitä luultavimmin jo tajutonta ukkoa kuristettuaan totesi Sakke, että jos tuomari ei väliin tule, niin kisatilanteesta huolimatta hänen pakko irroittaa.

Oikea päätös.

"Through intense training and hard work, the true warrior comes quick and strong. They are not as most people. They develop a power that must be used for good. They have Jin, compassion. They help their fellow man at every opportunity."

Sakke päästi irti, tuomari meinasi vielä ottaa poijaat pystyyn mutta siinä vaiheessa ainoat pystyyn
nostettavat asiat olivat kaverin jalat jotta tämä virkoaisi, sekä Sakken käsi voiton merkiksi. Toinen voitto plakkariin ja hyvin rullasi!

Semifinaalit

Molemmilla meillä oli sitten edessä semifinaalit. Minulla oli suoraan semi, koska superin miehiä oli vain 4,
Sakke taas oli joutunut pari ukkoa jo kolkkaamaan sinne päästäkseen.

Ensin oli Sakken vuoro. Matsi oli tiukka, mutta pistevoiton vei kaveri tällä kertaa. Alasviennit menivät
Sakkelle hienoisesti, vastustaja taas Putten opastamana otti pisteitä korkeilla potkuillaan. Sakke puolestaan otti soturipisteitä kestämällä potkut hyvin! Sarjan kultamitalisti oli nuoresta iästään huolimatta 10v lajia
harrastanut, joten ei ollut tappio suuri häpeä.

Mestari vastaan keltanokka

Oma semifinaalivastukseni, ja samalla elämäni ensimmäisen hoku-matsin vastus olikin sitten paras mahdollinen. Taidoiltaan siis, ei välttämättä niinkään minulle paras ensivastus. Tuure Toivola, lajin moninkertainen, voittamaton suomenmestari, Judon raskaan SM-kultamies sekä brassijutsun suomenmestari ja EM-pronssimitalisti.

Ihan hieno homma oli kohdata tämän tason ottelija, enkä antanut hänen maineensa hämätä. Oteita tietysti
koettaa judomestarin kanssa vältellä, mutta ei karkuun juoksemalla voiteta mitään.

"Hiding like a turtle in a shell is not living at all. A true warrior must have heroic courage. It is
absolutely risky. Its living life completely, fully and wonderfully."

Ottelu lähti käyntiin omassa tahdissa. 2 viikon alapotkukokemukseni riitti heittohaluisen Tuuren
kontrolloimiseen hetken verran. Koko erä taisi olla minun nimissäni vielä 3 sekuntia ennen loppua. Olin alapotkuja saanut läpi, yhden pitkän kuristusyrityksen tehnyt ja ainoan Tuuren kaadon olin saanut käännettyä maassaniin, että itse pääsin päälle. Lisäksi potkun jälkitilanteesta sain jalasta itse vietyä maahan. No, kaikki
muuttui viime sekunneissa.

Judomies näytti, mitä varten sellaiset SM-kullat koristaa kotia. Lensin Tuuren olan yli sukkana ja ukemikin
suoritettiin naama edellä! Kello soi, ja viime sekunnin pistesuoritus kyllä veti erän vähintäänkin tiukaksi
pisteiden valossa.

Toisessa erässä sitten päästiinkin judokouluun. Pari kaatoa ja pari heittoa parissa minuutissa takasivat
selkeän johdon kyllä mestarille, eikä aseita löytynyt hänen haastamiseensa. Kuristuksiaan yritti, mutta sen
verran toki osasin passata, etten kauluskuristukseen jäänyt. Matossa olisi voinut paljon raivoisammin yrittää
kääntöä, muttei uskaltanut käsiä ojennella. Olen hänen toimintaansa nähnyt BJJ-kisoissa, eikä tosiaan tuntunut käsilukkojen pelossa hyvältä idealta alhaalta työntää paljoakaan.Itse sai myös vähän vaparifiilistä kun pari polvea antoi maassa kylkeen kaverille, ja muutaman alapotkun sai läsähtämään kunnolla perille.

Selkeä voitto hallitsevalle mestarille, uusi yritys ensi vuonna!



Kokonaisuutena tosi antoisa ottelu itselleni. Ja hyvä sentään, että joutui mestarikin tekemään töitä taas
mitalinsa eteen edes vähän. Finaalissa nimittäin pelokas kaveri vain peruutti pari erää ja Tuurelle voitto
hyvin vähällä kontaktilla. Ei kauhean hokuhenkistä sellainen.

Videolta kun katsoo, niin on kömpelön näköistä touhua, kuten aina omat toiminta omasta mielestä. Potkut
hitaita sekä varsinkin heitetyksi tulemiset myötähäpeää aiheuttavia! Mutta kun kova yritys itse tehdä jotain
niin altistaa itsensä tuon tason miehen kanssa väkisinkin heitoilla. Eiköhän tästä oppia saatu, ensi kerralla
ei näin helpolla naama edellä lennellä tonttiin!

Finaalit

Minun finaalini jäi väliin. Vastustajan näin pukukopissa, missä hän teki lähtöä. Kävin sanomassa, että kai
tulet pronssiotteluun. Lupasi tulla, mutta vähän mutisten. Ei ollut kuulemma mikään paikka kipeä eikä muuta.
Mutta miestä ei matolle kuulunut. Kumarsin pronssin, vaikka olisin siitä mieluummin otellut. En voi tietää jos
tässä välissä tuli hänelle joku syy, mutta jos ainoat syyt olivat pettymys avauskierroksen tappioon tai pelko,
niin sietää hävetä. Nämä kisat ovat oppimisen paikkoja kaikille, ja meillä raskaan sarjan miehillä
oppimismahdollisuuksia paljon vähemmän kuin alemmissa luokissa. Siksi sekä epäkunniakasta että
epäkunnioittavaa jättää tulematta.

Meiyo, Honor. Warriors have only one judge of honor and caharacter, and that is themselves. Decisions they make and how these decisions are carried out is a reflection of whom they really are.

Tätä ominaisuutta löytyi mm. Zanshinkanin Jannesta kun asteli viimeiseen erään Sakkea vastaan, minun pronssivastuksestani ei niinkään.

Mutta Sakke sai finaalin. Vastaan tuli Hokutoryussa edustamamme seuran, Salon Zanshinkanin mies, Janne. Tavallaan siis ihan saliottelu kun samaa seuraa, mutta koska Janne ja Sakke eivät olleet ikinä edes nähneet niin ei ollut kumminkaan ihan sama kuin seurakaveria vastaan yleensä otellessa.

Jannella oli jalka jo kipeä viime ottelusta otteluun lähtiessä, ja se haittasi liikettä. Sen näki kävelystä,
mutta kunniakkaasti selkä suorassa käveli mies ottelemaan.
Olin Sakken kulmamiehenä ja käskin tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu ja olla tosissaan viimeinen matsi. Sakke hallitsi pystyottelua paremman liikkumisen kanssa, ja antoi koko ajan kyytiä vastustajan jalkaan. Lopulta se oli miltei toimintakyvytön ja Janne siirsi vasemman jalkansa takajalaksi suojatakseen sitä.

Näin Sakken otteista, että nyt on veren makuun päästy ja varmasti halusi viimeisessä ottelussaan näyttää
kaikkensa. Pystypainin ohessa annetut kaksi alaosumaa sattuivat itseänikin. Lisäksi jälleen tuomari oli
tietämätön Saken lempitekniikasta, ja baseball-kuristus oli jo kiinni kun heidät komennettiin pystyyn. Näissä
tunnelmissa meni ensimmäinen erä.



Erätauolla oli ehkä muistiin parhaiten painuva hetki tällä reissulla. Sanoin Sakarille, että älä enää potki
sitä jalkaa. Sakke katsoi minua hämmästyneenä kuin idioottia, suu ja silmä selällään. Myöhemmin totesi, että olen viimeinen ihminen kenen suusta odotti jotain tuollaista kuulevansa. Oppia ikä kaikki. Pysyin kovana kun mielestäni oli oma velvollisuus kulmamiehenä toiselle antaa ohjeet. Ja kunnian miehenä se oli oikea tapa toimia. Vastustaja osoitti hirmu taistelutahtoa tulemalla vielä vastaan, vaikka käytännössä oli ottelu oteltu. Siksi oli kunniakasta olla tekemättä turhaa vauriota. Varsinkin, kun samaa seuraa edustettiin.




Sakke nieli ohjeet pitkin hampain. Ensin terveeseempään jalkaan pikku potku jonka jälkeen koetti onnistuneesti vanhaa kunnon "suunnitelma Zetaa", eli pystybaseballia. Kuristuksella voittoja pronssimitali.
Myöhemmin myönsi minun olleen oikeassa. Kamppailijana teki Sakkelle hyvää huomata omaavansa verenhimoa, mutta pitää myös osata toimia oikein ja kunnioittaa vastustajaa. Ja minulle itselleni teki hyvää myös olla koutsaamassa jotain tälle tielle. Se kun ei aina ole omaa vahvuusaluetta, kunnioitus myötätunnon kautta. 

Jälkilöylyt

Ilta oli pulkassa, kaksi pronssia laukussa ja nälkä kova. Kiitimme kaikesta Salon seuran porukoita ja
matkasimme kohti hotellia. Ja kiitos vielä tässä koko Salon porukalle, erityisesti Kimmolle!

Kunnon annokset ruokaa naamaan ja pääsimme palauttelemaan. Runsaasti hiilihydraatteja, saunaa ja uimista sekä palauttavaa kävelyä (lähinnä keskustan baarista toiseen). Niistä oli tehty palautteluiltamme. Kävimme myös otteluja läpi runsaasti, ja erityisesti lajin miellyttävää ilmapiiriäsekä pientä budohenkisyyttä. Sitä saisi ihan BJJ, vapari ja lukkopainipiireissä olla enemmänkin. Kelailimme monelta kantilta itse otteluja, kamppailua yleensä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuulimme myös paikallisessa yökerhossa esiintyvän bändin miehiltä runsaasti tarinoita Helsingin kuppiloista Tansanian tasangoille. Ei tällaistakaan voi väheksyä osana kisareissua!

Kuulostanee monen tosimiehen korvaan kliseeltä, mutta mielestäni ihan oikeasti on kamppailulajeissa, kuten
kaikessa tässä elämässä, kasvaminen ihmisenä se tärkein motivaattori. Ei näistä hommista saatu glooria kauas
kanna vaikka ottelisi UFC:ssä asti. Oma sisäinen juttu taas vasiten arvokas. Voitot, ottelut ym. ovat vain
välietappeja ja keinoja olla jotenkin kasassa ihmisenä oman olemassaolonsa kanssa.

Ja tosiaan, osan näistä filosofisista pohdinnoista kävimme hotellin saunaosaston sydämen muotoisessa
porealtaassa. Alasti tietysti. Mutta siitä ei sen enempää, yksi bushidon hyveistä on myös luotettavuus!

"Muistakaa Bushidon hyveistä luotettavuus. Mitä tapahtuu porealtaassa, siitä ei puhuta!"

ADCC amatöörien SM

Seuraava päivä alkoi hotelliaamaisen ja pikku lisätorkkujen jälkeen matkalla kohti samaa paikkaa Hervannassa. Minä en ADCC:n kisoissa ottleua saanut, kun ei superiin muita tulijoita ollut. Yhdistäminen alle 100kg luokan kanssa olisi pikkukisoissa voinut tulla kyseeseen, muttei suomenmestaruuskisoissa. Sakke oli tyytyväinen eiliseen ja jaloiltaan sen verran kipeä, että myös häneltä jäi kisa väliin.

Seuraa edustivat siis matolla vain sinivöiset Kotamäki ja Suomi. 

Eemeli hävisi parilla pojolla ottelunsa. Ensin pystyssä pitkään passailut, ja lopulta kaveri sai Eemelin alasvientiyrityksen jälkitilanteesta pisteet. Silti monen kuukauden sairastelun jälkeen hyvä päänavaus uuteen treenikauteen!

Sampsa joutui taistelemaan täyden ajan plus vielä lisäajankin päästäkseen semifinaaliin. Kova ottleu ratkesi hänen aktiivisuuteensa ja tuomarit antoivat lisäajan jälkeen pidemmän korren Sampsalle. Oheisharjoitteluna yleensä Sampsalla lähinnä paskanjauhanta ja lenkitkin tehdään lava-autolla niin siihen nähden hienosti jaksoi sisulla! Taitava ja tahdokas ottelija.

Semifinaaleissa käsi väännettiin suoraksi, ja kyynärpää kävi jopa pois paikaltaan. Tämän seurauksena Sampsan huoltaja kysyi pitääkö ilmoittaa, että ei pronssista pysty taistelemaan. Sampsa todellisena soturina siihen tuumasi, että kunhan pitää lämmöt kädessä niin pystyy hyvin ottelemaan vielä yhden matsin. No, toinen pronssiottelija oli loukannut eikä saapunut matolle. Siis rohkeus ja sitkeys palkittiin, pronssi kaulaan ja ansaitut hymyt. Tätä ennen Sampsa tunnettiin lisänimellä "Voittamaton", koska ei ikinä ollut voittanut ottelua. Nyt se liikanimi meni kun hän voiton otti. Onnea vaan, mr. Voittanut!

Karavaani kulkee

Siitä pöristeltiin kotiin sitten, ja matkalla kertailtiin lopullisia fiiliksiä. Opettavainen reissu, mutta otteluiden määrä itselläni oli liian vähäinen kyllä. Turhauttaa harjoitella ja ilmoittautua, jännittää ym. Kun sitten ei ottelemaan pääse. 

Mutta tänään olin opettelemassa potkutekniikkaa (kiitos, sensei Yrjövuori) ja tekemässä jumppaa, ja sitten kävin ottamassa keskikovan punttitreenin. Eli harjoitukset jatkuvat! Ilmoittauduttu ollaan jo seuraaviin karkeloihin, eli 27.4 järjestettäviin Hopa Challenge BJJ-kisoihin! 

Eli koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Hikeä pintaan ja seuraavia koitoksia odotellessa.

"Joskus tuntuu etten saa otteluja vaikka päällään seisoisi!"

Herkistelytreeniä. Eli penkkiä, hauista ja pystypainia!

Ja viikonloppu lähenee, kisareissua pukkaa! Tämä viikko koitettu toipua kaikista vaivoista, saada antibioottikuuri alta pois ja herkistelty vähän kisoja varten. Eilen viimeiset, ääreestänsä urheilulliset herkistelyt, ja nyt vaan banaanipannukakkua naamaan.

Kamppailulajien herkistelyn A...

Eli viikon viimeiset treenit:

25.3. 
 Aamusta salille tekemään vähän toistoja, taas jumppaa, shootteja ja potkuja. Nyt jo säästellen.
Illalla perus lukkopainitreenit, futista, lämpöä muuten ja yksi mattotekniikka (en edes muista mikä!) ja sparria 7x5min. Pari vitosta pystylähtöjä.




26.3.
 Aamupäivällä punttia keveästi:
Työntö 5x1-3x50-80,
Penkkitekniikkaa catapultilla keveitä ykkösiä,

B...

Päälle vielä herkistäviä kolmosia ihan 90 kilolla eri ottein.
Leukoja 1,3,5,7 sarjat, omalla painolla vaan rennosti.
Hauista tangolla ihan vaan piruuttaan 3x8x50, koeponnistin ranteen kestävyyttä.

Ranne kesti, ja penkissä alkaa asento löytyä. Teen siis penkissä ihan vähän pikku painoilla tekniikkatreeniä tässä painin ym. ohessa. Jos sitä kesemmällä kisaisi kun painikisoja ei hetkeen.

Sitten tunti jumppaa, suunsoittoa, venyttelyä ym ja 30 min pystypainia yhtä soittoa, tempoa jatkuvasti koventaen.

Tänään torstaina enään jumppailtu ja venytelty, huomenna jotain ehkä herkistävää vielä jos jää muuttoapuna olemiselta aikaa.

Ja C!

Lajikirjo kasvaa

Sellainen pikku yllätyspyllätys on, että lukkopainin SM-kisojen lisäksi on ohjelmassa vkl myös Hokutoruy-jujutsun SM-kisat! Näin ilmoituksen ko. kisoista, ja mielenkiinto heräsi. Tampereella kisat vielä, minne olin muutenkin ADCC:n SM-kisaan menossa. Sitten vaan otin selvää asioista, liityin Hoku-seuraan ja hankkiuduin mukaan.

Kilpamuotona pirun makea. Gi päällä, mutta vaparihenkistä menoa ilman päähän kohdistuvia lyöntejä, ja itsepuolustusaspektilla. Hokutoruyhan on IP-laji, ja se näkyy kilpamuodossakin. En ole asiasta edes keskustellut mutta käy järkeen kun sääntöjä katsoo ja otteluita. Päähän lyöminen on kielletty tekniikoiden monipuolisuuden vuoksi, tulee jalkoja enemmän kehiin. Päähän saa toki potkia, koska muuten suojaus olisi hölmön näköisesti ja epärealistisesti alhaalla. Lisäksi matossa nuhjataa hyvin vähän aikaa. Sekin IP-henkeä, koska loputtomiin ei staattisesti sovi matossa olla. ainakaan IP-tilanteessa. Lisäksi tuomarit arvostavat agressiivisuutta ja eteenpäin menemistä. Aina on parempi tosipaikassa tehdä jotain kuin ei mitään.

Vyöluokkia ei ole, eli päähänpistoni seurauksena menen mustavöisten jujutsu- ja judokoiden pieksettäväksi nyt sitten. Silti odotan innolla. Ei ihan vaparia, mutta iskujen ja potkujen yhdistämistä itselläni ensi kertaa kilpamielessä. Sparrattukaan ko. tyylillä ei ole kuin kerran! Mutta rohkea rokan syö.

Salon Zanshinkanin vetäjä arvioi minun ja Sakken mahdollisuuksia kisoissa, ja lähdemme hänen joukkueensa osana kohti Tamperetta lauantaina. Sakkea hän arvioi maireasti ja kehui tämän mahdollisuuksia. Minusta arvio oli vain, että: "tuskin sä siellä sentään kuolet". Eli minun menestykseeni ei ladattu hirveästi, mutta eiköhän siellä puolensa pidä.

Zanshinkanin sensei Kimmo Nurkse

Tässä vuoden 2010 finaali, josta näkee vähän. Aivan rivissä ilmaa hakanneita miehiä ei ole vastassa, vaan tässäkin mustan vyön judoka ja BJJ:n raskaan SM-kultamies toisena osapuolena ja hänen vastustajansa taas kova päähänpotkija omasta raskaan sarjan fysiikasta huolimatta.

 Näillä mennään eteenpäin, ja toivotaan parasta!

Treenit 21.3-24.3. ja yllätysmomenttia ilmassa...

Eli tässä on treenailtu nyt kättä ym. säästellen, tällä viikolla siirryn sitten jo kovempaan touhuun. Toistoja tehty paljon, ja ihan hyvältä tuntunut vaikkei sparria ja tekniikkaa ole päässytkään parin kanssa ottamaan. Antibioottikuuri loppuu huomenna, toivottavasti ei enää vkl vaikuta. On meinaan huomannut kuntopuolella niiden vaikutuksen. Saattaa toki olla placeboakin, mutta omasta mielestäni selkeästi piiputtaa nopeammin.

Ilmassa on myös hieman jännittäviä hetkiä viikonloppua odotellen. Sunnuntaina siis ADCC:n SM-kisat. Mutta sen lisäksi saattaa vkl kisaohjelmaan mahtua muutakin. Vannomatta paras, niin katsotaan kun asiat tehty. Ettei jää pelkäksi puheeksi...



Eli treeneihin:

21.3.

Aamusta salille tekemään toistoja. Säkkiin potkuja taas pikkuisen, sääri jo vuosi niin vähiin jäi. Vähän reisiin potkimista kaverin kanssa. Kehonhallintaa, liikkuvuusliikkeitä ja shootteja reilu 50 per jalka.

Siitä salille, missä pikkuisen mallailua penkkiin, tekniikkaa ja nopeutta
Jumpan jälkeen penkki 3x10x50-90
Metal catapult varusteeksi, että saa vähän jo fiilistä paitapenkkailuun
5x1-3x110-200
Catapult pois ja loppuun nopeuspenkkiä
6x3x90kg, eri oteleveyksillä, palautus noin 30s.

23.3

Aamutreeniä.

Pitkä alkujumppa ja liikkuvuutta

Potkuja, säärisuojat nyt, ettei iho mene, toistoja vajaa puolisen tuhatta

Shoottailua

Loppuun liikelaatuun huomiota kiinnittävä kuntopiiri:

3 kierrosta, tauot 30s.

5xshoot per puoli, 12kg hiekkasäkki harteilla

5xtuulimylly kevyellä kuulalla per puoli

5x heitot askelein per puoli, vastuskumilla

20 sivupotkua per puoli

24.4.

Sakken kanssa pikku treeni, säkin potkimista, liikkuvuutta ja 3x3 min. sparria paljain käsin, ei lyöntejä päähän

1.5h hokutoruy jujutsutreenit

Paljon tekniikkojen kertailua, paritekniikkaa ja loppuun pikkuisen hokusparria.

Heittoja opettelin, koetin jalkatyöskentelyä myös oikeaoppisesti. Hidasta on...

Sellaista tähän viikon alkuun, huomenna harjoitukset jatkuu, loppuviikkoa kohti kevennellään sitten. Huomenna ja ke ainakin 2 treeniä per päivä, to ja pe kevyemmin jo. Ja viikonloppuna kisataan!

Rampana reenaamisen riemu!

 

Keho remppaan

  Tässä on nyt koetettu kovin treenailla kisojen jälkeen, vaikka etusijalla onkin vammojen parantelu. Eli vaivana on pitkäaikainen tenniskyynärpää, hiusmurtuma nimettömässä ja lapsen nyrkin kokoinen tulehdusplötti vasemmassa alamahassa. Ei mikään sinällään paha, plötti kyllä estää painimisen tehokkaasti ärtyen helposti. Mutta se alkaa olla paranemaan päin, ja sormikin parempi. Sormi siis meni jo kk sitten, urheiluteipillä menty tähän asti. Ihan hyvähän se on kunnes saa pikkuisenkin kolahduksen. Kyynärpää pidempiaikainen vaiva, eikä varmasti kokonaan paranekaan ikinä, sen verran krooninen ollut. Muttei näin paha aikoihin.

Tällaisella vammarepertuaarilla voi hyvin edes pikkuisen kovuutta omaava ihminen kyllä kisata, ja voi treenatakin. Treenata voi täysilläkin jos on tosi iso kisa tulossa. Tai on tosi iso tyhmyys päässä. Nyt ei ole mitään niin ihmeellistä kisaa, enkä ole ihan niin tyhmäkään niin parantelen. Se ei toki tarkoita, että oltaisiin treenaamatta kokonaan.

Ruokavalioon kiinnitän nyt huomiota tosi paljon, paljon emäksisiä, ravinnepitoisia ja nesteyttäviä kasviksia. Reilusti tulehdusta lievittäviä rasvoja ja jonkun verran niin purkista kuin elukanraadoista saatavia rakennusaineita nivelille ym. ihmistä koossa pitäville palikoille. Myös inhoamani ibuprofeeni kuurina menossa, jos auttaisi sekin.

Toistot tekevät tekniikan

Treeni keskittyy näiden pikkuvaivojen kanssa oikeastaan pelkkään alakroppaan. Salilla teen yläkroppaakin jonkin verran, ja vetkuttelen toki yläkehon hyvin joka päivä. Lyöntejä tein ma ja ti hieman, ei ollut kauhean hyvä kyynärille niin annetaan niiden olla ainakin ensi viikkoon asti.

Treenit olleet siis lähinnä kahta asiaa: shootteja ja potkuja. Päätin ottaa nämä vaivat ihan siunauksena, ja keskittyä heikkouksiini tämän ajan. En osaa potkia paskan vertaa, ja shootit ova tkuin alakoululaisen yrityksiä hiekkalaatikolla varastaa naapurin Ismon leikkikuormuri. Nyt tehnyt 4 pvää putkeen näitä kahta asiaa runsaasti, tänään kevyemmin jo kun sääret ja polvet ilmoittelivat itsestään. Näiden lisäksi hieman loikkia ja salia.

Teen potkut tarkoituksella myös tietynlaisissa pätkissä, toistomäärät aina keksi itse, ja kokonaistoistot tavoitteena, pikku hiki koko ajan. Suurin osa sellaisella 80% teholla, tekniikkaa hioen sen minkä pystyy ilman valvovaa silmää. Sama shoottien kanssa. Loppuun aina loikkia ja illalla venyttely. Ehkä tässä Ernesto Hoost tai GSP minustakin vielä tehdään!

Eli treenit tällä viikolla maanantain lisäksi

18.1

Illalla katseluoppilaana BJJ-treeneissä, siinä samassa:
3x2min säkkiä nyrkein
700 ala- keskikehon sivupotkua, eri stanssein, etu- ja takajalkaa

60 shoottia per puoli

5xtasatassukolmiloikka, 2m. loikkia

100 vatsaa ja 25min. venyttely kotona

19.1.

Aamusta dojolle

20min. alkujumppa

500 potkua

40 shoot per jalka

3x tasatassuviisiloikka, eka 10m, toka 11m, kolmas 12m

12x1x20" boxille boksihyppy

20.1.

Potkuja vähän ja pitkä alkujumppa, säärille ja polville päätin antaa lepiä sitten kun ei oikein tykänneet.

Punttia:

Jumppa 10min.

Harjoittleua, niskan takaa työntöä 6x3-5x40-60, myös tempausvalaa 5-3 sarjoja perään

Takakyykky, ei vyötä 7x5x50-170, tuntui pitkästä aikaa selässä hyvältä, voimaton oli vaan kroppa. Mutta pääasia ettei sattunut.

Leuat neutraali 2,4,6,8,10*Op

5x20 huoltavia liikkeitä

Huomenna jatkuu taas harjoitukset, nyt saan valvovaa silmääkin potkuihin ja shootteihin. Shootit varsinkin kamalia, ja molemmissa hommissa liikkuvuus esteenä vähän... Mutta se paranee tekemällä se.

Vitutus vetää veteläksi

17.3. Maanantai

Tänään piti palata täyteen tohinaan treenien saralla, ja alkaa hirmu treenileiritys seuraavalle parille viikolle. Eilisen pitkä reissupäivä ja vitutuksessa kärvistely taas oli saanut kehon eri tuulelle... Kävin aamulla lekurissa, joka paikka kipeä ja olo ihan vetämätön, sekä lisäksi vatsassa paise. Oli jo ennen kisoja, mutta paheni huomattavasti. Ärtyi varmaan samassa kuin minäkin! Aamuliikunnaksi jäi kaikesta treeniuhosta huolimatta siis pelkkää kävelyä, kylää ees ja taas. Kauppa, lounaspaikka, lääkäri, apteekki.

Tulehdusarvot hieman koholla ja sain paiseeseen sekä ilmeisen orastavaan tautiin antibiootit. Kävin kumminkin suurimman ketutuksen välttämiseksi treenaamassa vähän, ei pääkoppa antanut periksi ihan velttoilla kun kisoista niin myrkyllinen jälkimaku. Tenniskyynärpää oli äitynyt niin pahaksi, ettei pystysparria voinut ottaa edes buranan voimin. Päätin sitten vaan potkia säkkiä, tehdä loikkia ja shoottailla sekä venytellä.

Salille lähdin myös, siellä oli ihan keveä treeni tarkoituksena tehdä. Teinkin suht kevyesti. Ainoa vaan, että kaikki painoi kyykkyä lukuunottamatta, vaikkei painoa tangossa ollutkaan missään liikkeessä.

Alkujumpan ja kyynär-olkahuoltavien jälkeen seuraavaa:
Penkin tekniikan sisäänajoa, 2x10x50, 8x70, 5x90, 5x110, 5x130, 5x150, tässä alkoi tekniikka hajota parissa vikassa.
Nopeuskyykky, ei vyötä. Lämmöt 1x170 asti, sitten minsan palautuksin 6x2x100kg mahd. terävästi
Nopeusveto, tekniikan etsimistä 5x100, 5x1x120, 5x1x140.

Ei löytynyt vedossa yhtään tekniikkaa kyllä missä ei selkä olisi epämukavan tuntuinen... No, ehkä jonain päivänä taas. Olisi kiva edes sellainen 250+ vetää kivuitta, sen verran terveen miehen pitäisi aina pystyä tekemään.

Ihmeellistä kyllä, miten mieli vaikuttaa kroppaan. Olin pari päivää ennen kisoja treenaamatta ja kisoissa en käytännössä rasittunut yhtään, ei tullut voimaa käytettyä ollenkaan. Ainoa rasitus oli pääkopalle. Ja siitä valtavat kivut kehoon sekä tulehdukset koholla ym. Varmasti siis oli jotain orastavaa pikku sairautta, mutta silti suurin syy, että laukesi oireilemaan lienee vitutus.

Onneksi vitutus taipumaan päin ja tämän päivän höntsäilyn jälkeen ihan jaksamisen mukaan eteenpäin. Aamulla riippuen olotilasta ehkä palauttelemaan uimahallille tai sitten ihan pikku kamppailutreeni, tekniikkaa, säkin hakkaamistaja shootteja ainakin voi tehdä vaikka mahassa paise. Nyt ei luovuteta, vaikka vähän estettä tuntuu tulevan. Ja mikäli ei oikeasti salli roppa reenaamista, silloin keskitetään voimat johonkin muuhun järkevään. Usein meinaan tuntuu, että kun joku ei pääse harjoittelemaan niin voiamt keskitetän itsesääliin ja vitutuksen jakamiseen...

Ilma oli kumminkin kuin morsio, terveys pikku tulehdusta vaille hyvä, välittäviä ihmisiä ympärillä ja päivän piristykseksi huomenna ainakin hammaslääkäri! Viimeistään siellä lähtee ajatukset pikku kyynärpääkivuista!

Huomenna saan toivottavasti taas päivityksen laittaa, tulisi edes jotain treeniä otettua. Ja kuvien kera, toivon minä.

No-Gi SM Hämeenlinnassa. Pettymyksiä, ihmetyksiä ja kokoeroja.

VOI PERKELE!

Sitä on palailtu Hämeenlinnasa, brasilialaisen jujutsun No-Gi suomenmestaruuskisoista. Päällimmäinen fiilis on se v-alkuinen. Aivan, juurikin vitsinmoinen harmitus. Hauskaakin kerrottavaa kisoista on, harmillisen vähän tosin tähän hätään video- tai kuvamateriaalia. Mutta seuraavassa oma anti sekä tiivistelmä joukkueen edesottamuksista.

Viimeistelyn autuus

Viimeistelyt menivät mukavasti, sopivasti treeniä viimeisellä viikolla, kädestä kivut saatu aisoihin, hyvää tankkaamista (ei tosin lauantain eväät tälläkään kertaa ihan oppikirjan mukaisia...) ja hyvä fiilis. Karamellit, kaakao ja muu herkkupäivän herkku meni kurkusta alas. Lastenelokuvat vastasivat mentaalivalmistautumisesta. Myös aamiainen oli perinteinen kisapäivän 3000 kilokalorin tankkaus huoltsikan pekoni-munavoi-karjalanpiirakka-akselill. Vaikka tarkoitus oli tällä kertaa olla tankkaamatta moskaa, kun ei siitä ainakaan parempi olo ikinä tule! No, ehkä ensi kerralla.

Perusväsymys oli aamusta, kuten aina kisapäivänä, mutta se väistyi kyllä. Automatkalla simahdin Sakken onneksi edes hetkeksi enkä koko matkaa pölissyt. Paikan päällä oltiin viitisen tuntia ennne omaa ottelua. Tuttuja morjestamassa, muiden otteluita katsomassa sekä Tempur-unimaskin avulla tirsoja ottamassa. Lämmittelin muiden joukkueen miesten otteluja katsellessa ja hetken rullailin. Olo oli ihan jees kun lopulta matolle pääsi, ellei optimaalinen niin vähintään tyydyttävä.

Varjopainia?

Ensimmäisessä ottelussani oli vastassa nuorehko, perusriski muttei mikään valtavan fyysisen oloinen Forssan mies. Aloitin pystyssä rauhallisesti, en halunnut takki auki lähteä mihinkään. Hänkin otti rauhallisesti, jäädytti aina kädet kun clinchiin mentiin, puski äkkiä pois ja piti etäisyyttä. Piti sitä varsin paljon. Itse asiassa ei tehnyt mitään. Hämyshootteja väläytteli, kaikki otteet irroitti eikä tullut lähellekään. Aloin vähän ihmetelläkin asiaa.

Kävelimme peräkanaa hänen irroittaessa otteitani ja ihmettelin mitä hittoa tämä kaveri pelkää? Alkoi vähän hermoonkin jo ottaa, sopiva verenhimo kun oli jo valmiiksi. Itse asiassa rehellisyyden nimissä on sanottava, että teki mieli lyödä suora nenään saadakseni kaveriin eloa! Mutta pidin pääni ja ajattelin hakevani varmaa voittoa ilmaiseksi kun toinen pomppii karkuun ja tuomari näyttää miinuksia ym. välillä.

En vaivautunut pomppimaan enkä esittämään aktiivista, kävelin suoraan päin vaan ja koetin ottaa otteita päästä ja käsistä. Sen ajattelin olevan painin idea, ei pomppimisen ym. Turhaan! Pystypainini ei ole muutenkaan hyvää, enkä halunnut takki auki lähteä mutta pari kertaa tuli vähän ryntäiltyäkin. Hetken välillä puskimme ja kerran kävimme melkein maassa, sieltäkin hän pomppasi heti ylös. Jossain välissä hän jopa levitti käsiään esittääkseen minun olevan se passiivinen!

Videolla saatiin Tuomaksen kameralla vain ensimmäinen reilu minuutti, mutta siinä näkee jo ottelun kulun. Ehkä älypuhelimen kamerassa olis itä älyä sen verran, että tajusi tällaista paskaa olevan turha täyttä aikaa kuvata! Vaikka tuosta vielä selkeämmäksikin muuttui kulkusuunta kun tajusin, ettei kaveri aikonutkaan painia oikeasti.




En kuullut mitään ohjeita mitä pojat huutelivat, enkä älynnyt tilanteen olevan miinusten suhteen tasan kun aika loppui. Enkä ollut uskoa todeksi kun tuomarit päättivät nostaa vastustajan käden pystyyn! Miten 5 minuuttia juoksemalla karkuun voi voittaa? OK, olisin voinut olla aktiivisempi mutta en nähnyt syytä miksi pitäisi tahallaan alle jäädä tai vastaavaa vain siksi, että toinen hyödyntää paskoja passiivisuussääntöjä ja karkaa koko ajan? Enkä kyllä jaksanut tanssiliikkeitäkään esittää kun koko ajan olo, että kun ei juoksisi karkuun niin repisin pään irti. Tällaiseen en ollut valmistautunut, eikä ollut B-suunnitelmaa... Yksin oli vaikea painia.

"Tätä en olisi kuvitellut pahimmissa painajaisissanikaan"

Myöhemmin hän kätteli ja pyyteli anteeksi paskaa matsia, mutta silloin olin jo asian miettinyt. Ei se ole tyhmä ketä käyttää hyväkseen sääntöjä voittaakseen vahvemman vastuksen, vaan se kuka tulee voitetuksi. Minut voitettiin kumminkin, ei se siitä muutu miksikään enkä ota pois mitään. Toivottavasti kohtaan vielä joskus kyseisen nuorukaisen matolla.

Nauratti myöhemmin kun oma suunnitelma oli aluksi olla mahd. pelottavan ja jäyhän näköinen, ei naureskella kuten lukkopainikisoissa usein. Ja ottaa ensimmäinen ote niin kovasti, että kaveri vähän säikähtää. No, nyt se onnistui liiankin hyvin kun ei sitten tullut enää painimaan ollenkaan!

Nonniin. Selittelyt olivat siinä sen osalta, häviö mikä häviö. On sitä kerran hävitty karjumisestani johtuvan diskauksenkin takia, eikä sekään asia itkemällä paremmaksi muutu.

Avoimet

Ilmoittauduin kumminkin avoimiin sitten hetken lepyttyäni. Avoimia odotellessa vitsailtiin uusien tuttujenkin kanssa, ja lopulta sain pienimmän avoimiin osallistuneen kaverin vastaani. Sen verran otin urheiluhenkeä, että tosi hyvässä hengessä lähdettiin kamppailemaan ilman veren makua. Päätin, etten makaa enkä ota mitään positiopisteitä, vain lopetus kelpaa. Jos en pystyisi lopettamaan kaveria, olisi hän mielestäni ansainnut jatkaa kisaa avoimissa!

Eikä tätä tule todellakaan ottaa niin, että annoin löysiä. Olisi oikeastaan epäkunnioittavaa olla koittamatta voittaa, sekä ylimielistä. Hain lopetusotteita guardista ja puristin halffista päästä aika kovaakin. Pieni mies kesti kaiken sen, koetti hyviä lukkoja ja lopulta väänsin viime sekunneilla vielä guardista kimuraakin tuloksetta. Kaiken tämän lisäksi hän teki alasvienninkin rohkeasti pystystä. Olin enemmän kuin iloinen kun hän jatkoi eteenpäin enkä minä. Makaaminen sivukontrollissa 50kg kevyemmän kaverin päällä olisi ollut täysin idioottimaista, ja hän meistä kahdesta parempi painija niin oikea mies jatkoi. Se on oikeaa urheilua se!

No, miettii lukija. On kuultu Ylitalon selitykset, mutta vielä on iso kysymys. Miten muut joukkueen jäsenet sitten pärjäsivät?

Sakke "Baseball" Vihervirta

 

Sakke taannoisella leirillä hiomassa lukkopainitaitojaan. Kuva Petri Blomqvist ja Tommi Putro

Ensimmäisenä oli vuorossa Sakari Vihervirta, 73.5kg sarjassa. Sakke on nyt 4 viikkoa treenannut ainakin punttia myös painin ohella, ja heti sen huomasi. Ensimmäinen vastustaja ei nimittäin ilmaantunut paikalle, ja Sakelle automaattinen walkover-voitto. Päättelimme sen johtuvan hänen uudesta, veistoksellisesta fysiikastaan joka pelotti kilpakumppanin pois heti hänet nähtyään!

Toinen ottelu oli kaunista katsottavaa heti maahan päädyttyään. Sakke haki suoraan giljotiinialasviennistä selän ja samaan vauhtiin todella syvän takakuristuksen. Hookkejakaan ei saanut täysin kiinni, muttei se haitannut. Siellä oli ja pysyi, peli sillä selvä ja voitto kotiin. Tällä päästiin jo semeihin.

Semifinaalissa kaveri veti ovelat ja taitavat ja voitti triangelilla. Voitti samalla lopetuksella finaalinkin, joten sarjan parhaalle se ainoa tappio tuli tässä tapauksessa. Hienosti meni mieheltä joka ei paljoa ehkä odottanutkaan. Mitali kotiin ja sitä myöden lupaus lunastettavana. Lupasi nimittäin osallistua ADCC:n amatöörien SM-kisaan mikäli mitali irtoaa!

Miikka "Meininki" Kallio

 

Miikka harjoittelemassa mattopainia Frodon kanssa

Miikka tuli toisiin kisoihinsa painimaan ensi kertaa puvutta kisoissa, sarja lihaksikkaalla urholla 91.5kg. Suoritus oli hyvä, voimilta tasaväkinen taisto. Pistetappioon oli kumminkin tyytyminen. Americanaa ja giljotiinia välillä haki, mutta kaveri oli liian hyvä niihin jäädäkseen. Myös Miikan vastus meni lopulta voittamaan oman sarjansa, joten huonolle ei hävinnyt. Ja hyvä maku jäi ensi kertaa puvutta painimisesta!

Tuomas "Veturi" Parkkunen

 

Tuomas saamassa sinivyötä Sauli Heilimöltä pari vkoa sitten.

Tuomas sai juuri taannoin sinisen vyön, ja nyt oli edessä ensimmäiset sinisen vyön ottelut! Hän otteli samassa painoluokassa kuin Miikka, mutta eri vyöluokassa siis.

Ekassa matsissa oli vastassa kaveri joka oli noin 20cm pidempi kuin mr. Veturi. No, se ei haitannut, miehen hanska oli myös kaksi kertaa ohuempi. Pelkkä pituus ei riitä, paksuus tärkeämpää, tai niin usein sanotaan. Parkkunen osoitti tämän todeksi. Hän voitti hienosti pistein uransa ensimmäisen ottelun sinivöisenä! Onnittelut siitä hänelle, ja selkeä voitto oli. Sillä eteni myös Tuomas semeihin.


Semifinaalissa vastaan tuli ennakkoon pahaksi tiedetty Finnfightersin painijyrä Mika Kuronen. Tuomas itse sanoi, että olo oli kuin isä ja poika olisivat vastakkain. Kuronen vei roimalla piste-erolla, mutta lopetusta ei hänkään saanut sitkeästä Parkkusesta. Tuomakselle pronssia. Ulkona tajusimme, että samalla meni hänen oikeutensa osallistua ADCC:n amatöörikisoihin, sinivöisten mitali vie sen oikeuden. No, hän jää odottelemaan seuraavia kamppailuja sitten. Pro-säännöillä ADCC:ssä tai brassissa sinivöisenä.

Eteenpäin, sanoi Putin Krimillä

 

Rinta leukaan, ukemi ja katse tulevaan! Sanoo sensei Salmelakin aina.

Sellainen oli kokonaiskatsaus kisaan. Muita suorituksia ja onnistumisia oli vaikka kuinka paljon, niiden kertaaminen ei minun blogiini mahdu enkä niille kaikille oikeutta osaisi tehdäkään. Oma päällimmäinen fiilis on pettymys. Itseeni kyllä suurimmaksi osaksi. Kerrankin oli palikat kohdillaan, mutta antoi sitten lipua kumminkin otteestaan kultamitalin joka otettavissa oli.  Tässä kuussa on toki vielä ADCC:n SM-kisat edessä. Ne ovat kalsaripainin saralla kumminkin ns. matalan tason kisoista ehdottomasti arvostetuimmat kotimaassa. Niissä pieni mahdollisuus vielä konkreettisesti todistaa tehdyn työn tuottaneen jotain.

Voimailulajeissa olen yleensä ollut nostaja, joka kunnosta tai sen huonoudesta riippumatta suorittaa kisoissa paremmin kuin salilla. Ja sellainen aion vielä olla kamppailussakin. Eli vaikka motivaatio juuri nyt kateissa, huomenna edessä aamutreenit ja on se piru jollei se joskus palkintokaapissakin näy!



El Monstero kiittää, pyytää anteeksi ja kuittaa. Ja vaikka puhe loppuu, pöhinä jatkuu päässä!

Urheiluhulluus ja muu hulluus erikseen.

Urheiluhulluutta ja tavan hulluutta

Päätin siirtää vallan kaikki urheiluaiheiset asiat omaan blogiinsa. Samalla tätä voi sitten pitää treenipäiväkirjana ja kisaraporttien julkaisupaikkana. Ilman, että kukaan häiriintyy muusta horinasta ja ilman painetta jokaisen tekstin laajuudesta. Voi useammin päivitellä tätä, ja kirjata omia horinoita, muistoja ja taidealan asioita toiseen blogiin. Eli tässä blogissa ajatuksena urheiluasioita ja omia treenejä ruotia, tosin väkisin se rönsyilee joskus harhaan. Mutta sille ei mitään mahda!

Joskus lähtee lapasesta kirjoittaminen,
 joskus parranajo ja sarjakuvien lukeminen...

Muitta mutkitta tämän hetken tavoitteisiin:

Edessä on nyt sunnuntaina no-gi SM-kisat, sinne tällä viikolla. 30.3. olisi ADCC amatöörien SM, toukokuun puolivälissä taasen häämöttää BJJ Finnish Open. Penkkipunnerrusambitioitakaan ei ole täysin haudattu, 24.5 ehkä SM-kisaan punnertamaan ja Azerbaidzanin EM ennen juhannusta kiinnostaa! Olen aika kisaorientoitunut harjoittelussani, mutta näiden lajien yhdistäminen vaikeaa. Siksi mennään enemmän painin ehdoilla. Siinä pääpaino nyt, koska se tuntuu mukavimmalta. Ja olo on parempi kuin voimanostoa treenatessa.

Tällä hetkellä siis treenit painia ja vähän pystyottelua, peruskuntoa myös ihan inan verran. Paino laskemaan päin, aamupaino alle 110. Punttia kahdesti viikkoon, kisaviikolla vaan kerran. Ja treenit maltillisia, tosin penkkiin tekniikkaa jo hiotaan. Painoja lisätään vasta myöhemmin.

Tämä viikko ollut kevennetty kun su kisat. Mutta mahtunut on vähän jumppaa tähänkin.

Maanantaina otettiin pystytreeniä pikku porukalla. Lämmöt omaan tahtiin ja 6x2 min tehtäväsparria, sitten 3x3 normisparria. Lisäksi painitekniikkaa, paskanjauhuutreeni ja kahvittelu. Tämän jälkeen salille.

Salilla tempausta 8x2x50-70 ja vähän valaa,
riveä 30s. palautuksin 6x1x80,
kyykkyä ilman vyötä 6x5x60-160, päälle aina pari hyppyä,
ja loppuun nopeuspenkkiä 7x3x90kg, loppuverrana 1x120, 140 ja 1x160, ihan tekniikkaa mallaillen

Tiistaina oli kova sparritreeni, lyhyitä pätkiä kovalla sykkeellä, sensei Sibakovin opastuksella. Sen jälkeen hiukan avantouiskentelua, teki hyvää päälle ja keholle!

Torstaina vedin itse treenit ASC:llä kun varsinaiset vetäjät sivussa tai eivät päässeet. Keskikova treeni, sparria ja drilliä lähinnä.

Sunnuntaina tarkoitus osallistua myös avoimen luokan kisaan jos mahdollista. Siellä voi tulla vastaan pieniäkin kavereita.

Tänään enää pikku jumppaa uimahallilla, kylmäkaivoa ja sen sellaista palauttavaa. Illalla näytös teatterilla ja lauantaina täyslepo ja latailua sunnuntain koitoksiin. Ihan kivaa ollut lukkopainia nyt, mutta pukupainissakin oma viehätyksensä. Tänään kysyttiin kummasta pidän enemmän. En osannut sanoa kyllä. Ilman pukua on liikkuvampaa ja ehkä fyysisempää, puvulla taas niin hitosti enemmän nyansseja. Eli molemmat mukavia!

Inbody-mittaus

Kehonkoostumusta siis mittailtiin. Pääsin siivellä erään Easywayn sponsoroiman harrastajan kanssa ilmaiseksi Inbody-mittauksiin, ja jatkossa meinaan käydä aika ajoin. Hyvä pysyä perillä tilanteesta. Ei huono asia ollenkaan mitata arvojaan eri treenikausilla ja asettaa itselleen tavoitteita. Ja joskus peili ja puntari eivät vaan riitä kertomaan totuutta. Tosin kamppailussa voitot kertovat kehityksen, muttei fysiikka ole mitenkään turha asia olla perillä.  Easywayn mittaukset ovat tehty aktiiveille.Eli keskiarvot ja suositukset on tehty kuntoileville ihmisille, ei minkään kansallsiten keskiarvojen tai kansanterveyden suositusten mukaan. Tämä siis vain hyvä asia, ovat tuloksina relevantimipia kisaaville ihmisille, kisasi sitten missä lajissa vaan.

Mittaus meneillään Easywayn Ossi Nikulan kanssa

Tuloksia ihmetellessä

Tärkeimpiä tuloksia olivat:

Lihasmassa: 54.3kg. Kai tämä on ihan OK. 35kg on aktiiviliikkujien normi, raja-arvot normaalille 31.7-38.7. Ehdottomasti arvo jossa enemmän on parempi. Yli 50kg on kuulemma aika harvassa, hyvä tähtäin olisi siis 60!

Rasvamassa: 21,0kg Juupa. Tästä ehkä voisi jonkun gramman pudottaa. Aika karu määrä kyllä, pakko myöntää. Ei prosentuaalisesti vielä kauhean paha, mutta määränä aivan liikaa. Raja-arvot 8.9-17.7kg

Rasvaton massa:93.5kg

Rasvaprosentti: 18.3%

Sisäisen rasvan arvo: +118.2 Tämä ei ole huono, mutta täydelliseen olisi vähän matkaa. Mittaaja sanoi, ettei ole ikinä mitannut arvoja mitkä 100 alle, ja olisi diabetes, niin selkeä on korrelaatio. Hoidetaan nämä siis sinne alle 100, eipähän sitten tarvitse huolia siitäkään.

Raajat: Oikea käsi 6.39kg, Vasen käsi 7,01kg, oikea jalka 11,91kg, vasen jalka 12,16kg ja keskivartalo 45,0kg. Huomionarvoisin tässä oli, että esim. vasen käsi on 211% isompi kuin mitattavilla liikuntaa harrastavilla yleensä. Jalat taas vain 125% normista! Pisti hymyilyttämään. Toki normiharrastaja on useammin joku alakroppaa rasittavaa lajia harrastava, mutta silti on vuosien penkkipunnertelu, ja nyt paini jättäneet jälkensä tähän lihastasapainoon.  Selittänee, miksi painissa tekee käsillä aika lailla töitä.

Uimahallin sali. Kaksisataaprosenttiset kädet esilltä, jalat piilossa visusti. Kuvaaja Ville Autti.

Sellaista näytti se. Tavoitteet seuraavaan mittaukseen ovat: Lihasmassaa lisää tai samassa. Rasvamassa 4kg alempi. Sisäiset rasvat alle 110 ja hiukan lihastasapainoa paremmaksi, varsinkin yläkehossa. Käsissä aika iso epäsuhta myös oikean ja vasemman välillä.

Sellaista tänään. Kohta ostamaan trikoopöksyt sunnuntaita varten ja sitten teatterille. Hyvää viikonloppua kaikille!